D'Airot d'Airot – Kokoonpano
EstetiikkaHistoriaKokoonpanoKeikatAudioVideoTekstitMediaVieraskirjaYhteysРусский


Vuosi 2007:

Alkaneeseen vuoteen d'AIROT astuu tukevaa maaperää jalkojensa alle saaneena. Paljon on tehty työtä kuluneen 365 kalenteripäivän aikana, eritoten valmistelevaa jopa rutiininomaista työtä. Toden totta - vaikkei jokaikinen vuodenpäivä ole vietetty kirkasotsaisesti sorven ääressä ja hihat ylemmäs käärittynä tai innokas katse suunnattuna eteenpäin kohti valoisaa tulevaisuutta: Toisia aamuja on joutunut ottamaan vastaan kaukana äskeisestä, nimittäin pahanmakuisen omantunnon vallassa, kivi sydämellään ja kumahtelevan päävärkkinsä saattelemana; kerran jos toisenkin on oltu viikkotolkulla kestävillä pakkolomilla - loppujen lopuksi kaikki tuo ei maksa mitään.

Jospa nyt tietäisi, minkä ihmeen takia jo neljättä vuotta kaksi kertaa viikossa torstaisin klo 21.00 lähtee treenikämpille muutamaksi tunniksi kännykkä suljettuna tai pahimmillaan kotiin jätettynä. Minkä takia jättää kotiväen mököttämään, tietäen kuitenkin hyvin joutuvansa kovaan rääkkiin. Ja että nelipäinen rokkimasiina joutuu seuraavat yöt viettämään kasattuna ainoalle sohvalle tai rymistelemään nelos (viitos) yms. tietä pitkin takaistuimella puristettuna keikkakrääsän väliin, miksi sen annetaan ruoskia itsensä pikanuudeleilla aina huoltamon vessaan asti tai annetaan pään kupsahtaa taakse auton ajaessa sataa huolimatta suonissa rullaavasta sulakofeiinista? Siis, minkä ihmeen takia kaikkea tuota?

Vain sen takia, että tuhat kilometriä kestäneen tauottoman lenkin jälkeen nousta lavalle - oli pieni tai suuri, oli PA:t huippua tai vai jotain sinne päin, oli edessä kaipaavaa yleisöä tai valomerkkiä säikkyviä pultsareita - nousta ja unohtaa samantien likistävän väsymyksen, lopen kulutetut jutut ja muutoinkin kivikkoisen tien, nousta kokeakseen itsensä onnelliseksi. Tunteakseen itsensä jälleen samalla lavalla ja rinta rinnan yhdessä ammattilaisten, ystävien ja hienojen ihmisten kanssa; tunteakseen samaa rakastuneisuutta musiikkiin ja kunnioitusta toisiaan kohtaan. Tämän hetken tähden, joka saattaa kestää todellakin vain puolitoista tuntia, kannattaa käydä läpi kaikki se, mikä maallikkon mielestä vaikuttaa tapavalta rutiinilta ja epämääräiseltä elämän haaskimiselta.

E.Jakobson Grigori Zimin
Aleksei Koblikov Jevgeni Klimov
 
  © 1998–2015