D'Airot d'Airot – Массмедия
ЭстетикаИсторияСоставКонцертыАудиоВидеоТекстыМассмедияОбзорыМненияКонтактSuomi

Karjalan Sanomat 20.02.2008

Suomalaisuus ei ole Karjalassa mennyttä

Laulaja Enska Jakobson kehottaa heimolaisiaan pitämään suomalais-ugrilaisten aatteiden lippua korkealla
Laulaja Enska Jakobsonin tuore levy puoltaa suomalais-ugrilaisia aatteita

Petroskoilainen runoilija ja muusikko Enska Jakobson on varma, ettei suomalaisuus ole Karjalassa mennyttä. Mietteitään hän on pukenut kovasisältöisiin lauluihin, joissa hän kannustaa heimolaisiaan ellei suoranaisesti kokoamaan sotalipun alle, niin ainakin pitämään suomalaisuuden lippua korkealla puhumalla äidinkieltään ja kasvattamalla lapsiaan suomalais-ugrilaisuuteen.

Jakobsonin johtaman d´Airot-yhtyeen tuoreesta, viidennestä levystä on tullut erittäin maskuliininen: kuoreensa sulkeutuneen lyriikan sijalle on tullut voimakasta yhteiskunnallista paatosta.

– Tekstissä on ehkä vähän synkkyyttäkin, koska minä totean nykypäivän tosiasiat, ehkä tuhoon tuomitun meininkiä, mutta päällimmäisenä vahvaa toivoa siihen, että me ollaan juuri se sukupolvi, joka pystyy muuttamaan tilanteen paremmaksi, Enska korostaa.

Sitä varten pitää vain ”kerätä jääneet nerot messiin korvaamaan heimokatoa kovaa”, ja voimia on hänestä vielä riittämiin.

Enskan musiikissa on tällä kertaa läsnä räväkkää otetta ja metallisempaa rokkia. Sisällön maskuliinisuus korostuu myös Patria-nimessä ja levyn taustakuviin valitussa punaisessa värissä. Jälkimmäisen hän kokee ennen kaikkea energian ja pyrkimyksen värinä.

Patrialla hän puolestaan viittaa miehekkyyteen, voimahahmoihin, voimakkaisiin otteisiin ja koviin sanoihin sekä isyyteen.

– Nimen keksimisessä piti vääntää kättä itseni kanssa. Piti keksiä nimi, joka menisi jokaisen tajuntaan ilman käännöstäkin, Enska selittää.

Äidinkielellä puhuminen tehokkain ase

Maallisessa elämässä Jevgeni Bogdanovina tunnettu Enska Jakobson ei lauluissaan haikaile mihinkään legendaariseen mytologiseen muinaisuuteen. Hän haikailee aikaa, jolloin kaduilla sai kuulla kieltä, oliko se sitten suomen, karjalan tai vepsän kieltä. Paradoksi on hänestä siinä, että jäljelle jääneet suomensukuiset haluavat puhua kieltä, mutta eivät uskalla puhua ääneen.

– Kun kysyy, haluatko että lapsesi puhuisi äidinkieltä, vastaus kuuluu ”kyllä minä mielelläni”. Kun seuraavaksi kysyy, miksi sinä et puhu, selitykseksi ladataan koko rivi erilaisia syitä, hän kertoo.

Petroskoi-biisissä Jakobson luonnehtii äidinkielellä puhumista leiviskäksi, jota ei kannata heittää hukkaan, jotta ”äidinkieltä kuulla saa lapsen suusta”.

– Vanhemmat väittävät, että heidän kielitaitonsa on suppeaa ja keksivät muitakin verukkeita. Mutta tilanteeseen on saatava parannus tässä ja nyt. On yksinkertaisesti uskaltauduttava, Jakobson rohkaisee.

Enskan oma 2,5-vuotinen tytär Eevi-Maria kasvaa kaksikielisenä. Suomi ja venäjä ovat molemmat hänelle äidinkieliä. >

Kipeitä viinapäitä ja punamultamökki

Kauniin kielikuviin kätkeytynyt Patria soimaa syvimmältä ottaen 2000-lukua, joka pyrkii tietokoneen lailla formatoimaan ihmisiä kylvämällä näennäisiä arvoja ja kitkemällä pois kaiken inhimillisyyden ja kansallisen erilaisuuden.

Tosiasiat ovatkin välillä synkkiä – emme vain arkikiireissä muista huomata sitä. Kun Jakobson laulaa, että kaupunkini on ”rahan potkima, maahan hotkima, viinan polttama ja kiiman ottama”, ei ole väliä, missä tuo kaupunki sijaitsee.

– Se on paikka, jossa nykyihminen elää maailmassa. Ei mitään rajoja, hän sanoo.

Levy on kauttaaltaan vastakohtaisuuksien kohtaaminen. Venäjällä on toisaalta kipeitä viinapäitä ja velkakierteitä, toisaalta talonkopistelijoita, jotka pystyvät vielä rakentamaan.

Säkeissään Jakobson seuloo myös läntisiä arvoja ja hylkää niitä ihanteita, joita syötetään radiosta ja televisiosta ja jotka kiteytyvät tympäiseväksi viestiksi: syö, juo, kahmi rahaa, huku seksiin.

Kuitenkin samassa Lännen valot -kappaleessa hän ikään kuin haikailee vanhempaa sukupolvea, jolla oli puhtaampaa olotilaa ja puhtaampia arvoja.

Suomenmaa-laulussa puhtaiden arvojen esikuvana ovat itävät vainiot ja punamultamökki. Ne ovat enää vain kaunis unelma – nykypäivän realiteetit ovat omahyvä ja valkokauluspojat, jotka eivät tiedä muuta kuin takovat rautaa ja juhlivat.

Oikea koti on jokaisen ihmisen sisällä

Missä sitten ihmisen on elettävä? Lauluissa on Petroskoita, Inkeriä, Venäjää ja Suomea, mutta maantieteellisesti ei löydy oikeaa elinpaikkaa.

– Se voi olla missä tahansa, mutta sen on oltava perhe, uskonto, isänmaa, kieli ja lapset. Kaikki muu on irstautta, pelleilyä ja vierasta, Enska luettelee.

Jokaisen ihmisen on hänen mielestään luotava henkinen koti. Se on kovan työn takana, vaikka siihen tarvitaan pieniä asioita. Sen oman henkisen kotinsa rakentamiseen Jakobson on nyt paneutunut toden teolla. Menneelle boheemielämälle hän heittää hyvästit Nukkekoti-laulussa, jonka sanoituksessa on häilymistä perhearvojen ja vapaan pojan arvojen välissä.

– Joka paikassa ihminen voi tällä hetkellä tuntea itsensä joko kotona tai vieraalla maalla. Jakobson toteaa.

Vähiten kotona Jakobson tuntisi itsensä Inkerinmaalla, koska hänellä ei ole henkisiä yhteyksiä sinne paitsi se, minkä hän on saanut mummonsa kautta. Suomikaan ei kutsu.

– Mitä enemmän toimii suomen kielen alalla ja suomenkielisen kulttuurin saralla, sitä enemmän tajuaa, miten iso kuilu Karjalan suomenkielisten ja Suomen suomalaisten välillä on. Arvomaailmat ovat erilaiset, Petroskoin valtionyliopistossa suomen kielen opettajana työskentelevä Jakobson sanoo.

Myös Venäjä on epämääräinen käsite, nykyisin kun täältä löytyy vaikka ketä ja mitä. Ehkä se oikea koti on Karjala, ja täällä on elettävä. Ainakin toistaiseksi.

– Tai sitten on muutettava kauas kokonaan uusiin arvokehyksiin. Vaikka Uuteen-Seelantiin, Enska havainnollistaa.

Rinteestä ja Karhusta mallia tuleville lipunkantajille

Ystävät-laulussa Jakobson nostaa hattua petroskoilaisille voimahahmoille, muusikoille Arto Rinteelle ja Santtu Karhulle, jotka puoltavat ryhdikkäästi ja jääräpäisesti aatteitaan. Kaikki kolme ovat nyt suomalais-ugrilaisuuden kärkijoukkoa Karjalassa. Toivottavasti eivät sentään viimeiset mohikaanit.

– Jos vanhemmat puhuvat lapsilleen äidinkieltään päivästä toiseen vuosikausia, silloin uusia taiteilijoita syntyy, Jakobson varmistaa.

Nousevaa polvea näkyy, mutta askeleet ovat vielä hatarat. Tuleville lipunkantajille hän toivoo entistä lujempaa otetta: ”me yhteisellä asialla univormukäytävällä / ollaan pää pystyssä / askel varma, kyyryssä yksikään, eikä kielissä hentoja”.

– Ei voi loputtomasti purkaa joitain tyttö- tai poika-tunteita, täytyy myös tarkastella ympärillä olevaa maailmaa ja suoltaa se oman itsensä kautta, Jakobson neuvoo.

Ääneen Enska toitottaa julistuksiaan maaliskuussa, jolloin d´Airot soittaa levyn esittelykonsertin Petroskoissa. Julkistuskeikka Suomessa ei liene sekään kiven takana. Patria on naapurissa joutunut jo julkisuuden valokeilaan, sillä Jakobson on levyntekoon saanut merkittävän tuen Suomi-Venäjä-seuralta, Juminkeko-säätiöltä ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Sukukansavaliokunnalta.


Mikko Nesvitski

 

  © 1998–2015